Suomen Kuvalehti kirjoitti uskonnonopetuksesta numerossaan 36/2018. USKOT-foorumi laati juttuun vastineen, jonka Suomen Kuvalehti iloksemme julkaisi, mutta lyhennettynä versiona.
Tässä alkuperäinen vastineemme lyhentämättömänä:
Suomen Kuvalehden numerossa 36/2018 oli laaja artikkeli ”Pyhä koulussa – miten uskontoja pitäisi opettaa?” Uskontojen yhteistyöjärjestö USKOT-foorumin uskonnonopetusjaosto työskentelee laadukkaan uskonnonopetuksen puolesta, ja arvostamme sitä, että Suomen Kuvalehti kirjoittaa aiheesta. On hienoa, että esimerkiksi pula pätevistä opettajista sekä yhteisopetuskokeilujen lainvastaisuus nostettiin esiin. Kirjoittajan näkökulma aiheeseen oli kuitenkin yksipuolinen ja monia tärkeitä seikkoja sivuutettiin.
Artikkelissa Suomen uskonnonopetusmalli esitettiin vanhakantaisena, ja katsomusten yhteisopetukseen siirtymistä kuvattiin väistämättömänä kehityksenä nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Tämä ei pidä paikkaansa. Kansainvälisesti tarkasteltuna suomalaisen kaltainen oman uskonnon opetus ei ole harvinaisuus. Samansuuntaisia malleja on käytössä monissa Keski-Euroopan maissa. Kussakin näistä opetusmalli on muotoutunut kyseisen maan tarpeisiin sopivaksi. Malleja vertailtaessa onkin syytä huomioida kunkin maan uskontorakenne sekä uskonnollisten yhteisöjen suhteet valtioon.
Usein vertailukohdaksi nostetun Ruotsin yhteisopetusmallin taustalla on maan historiallisesti varsin yhtenäinen uskonnollinen kenttä. Suomessa taas uskonnollisella moninaisuudella on Ruotsia pidemmät perinteet, onhan meillä vuosisatoja vanhat ortodoksi-, juutalais- ja tataarivähemmistömme. Ruotsin katsomusten yhteisopetuksessa on myös lukuisia ongelmia, ja kasvava määrä oppilaita on siirtynyt yksityisiin uskonnollisiin kouluihin.
Artikkelin yksipuolisuus korostui siinä, ettei asiantuntijoiden joukossa ollut yhtään vähemmistöuskontojen edustajaa. Oman uskonnon opetuksessa on monia, erityisesti vähemmistöuskontojen edustajien näkökulmasta myönteisiä puolia. Sitä pidetään tärkeänä muun muassa maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kotoutumisessa ja oman identiteetin rakentumisessa. Tätä näkemystä puoltavat esimerkiksi Tampereen yliopiston tutkija Inkeri Rissasen tutkimukset aiheesta.
Myös monet katsomusten yhteisopetuksen riskeistä liittyvät juuri vähemmistöuskontojen edustajien oikeuksien toteutumiseen. Kuten artikkelissa mainittiinkin, yhteisopetuksessa vähemmistöuskontoa edustava oppilas joutuisi helposti oman uskontonsa asiantuntijan rooliin. Tällöin omasta uskonnosta oppiminen rajattaisiin uskonnollisten yhteisöjen tehtäväksi. Opetussuunnitelman mukainen oman uskonnon opetus takaa kaikille perustiedot omasta perinteestä, ehkäisee radikalisoitumista ja antaa eväitä uskontojen väliselle vuoropuhelulle.
Jaamme kirjoittajan kanssa käsityksen siitä, ettei koulun uskonnonopetus aina toteudu toivotulla tavalla. Yhteisopetusmalliin siirtymisen sijaan tulisi kuitenkin panostaa uskonnonopetuksen laatuun nykymallin puitteissa. Uskonnonopetukseen tulee suhtautua samanlaisella vakavuudella kuin muihinkin oppiaineisiin: opetukselle tulee taata asialliset puitteet, opetusmateriaaleihin täytyy panostaa ja opettajien tulee olla asiantuntevia ja koulutettuja. Opetushallituksen laittomiksi toteamat, vailla yhtenäistä linjausta toteutetut yksittäisten koulujen yhteisopetusjärjestelyt eivät tue pitkäjänteistä opetuksen kehittämistä.
USKOT-foorumin uskonnonopetusjaosto sekä
Inka Nokso-Koivisto, toiminnanjohtaja, USKOT-foorumi ry
