USKOT-foorumin tiimi on valittu mukaan Sitra Lab 3: Demokratian kapeikot -koulutusohjelmaan.
Sitra Labin koulutusohjelma on kahdeksan kuukauden mittainen käytännönläheinen ja tiivis oppimisprosessi, jossa opitaan ja kehitetään yhdessä uusia tapoja ratkoa monimutkaisia yhteiskunnallisia ongelmia. Osallistujat oppivat koulutusohjelman aikana yhteiskunnallisen muutoksen tekemisen taitoja ja tapoja sekä toteuttavat sen osana koulutusohjelman vaihtuvaan teemaan liittyvän kokeilun. Koulutusohjelmaan haki 67 tiimiä, joista mukaan valittiin 10.
USKOT-foorumi haluaa koulutuksen puitteissa koota säännöllisesti yhteen päättäjiä, mediaa ja uskonnollisten yhteisöjen kautta vähemmistössä olevia. Suomen uskonnolliseen kenttään mahtuu runsaasti ihmisiä, jotka eivät saa ääntään kuuluviin yhteiskunnassa ja poliittisessa päätöksenteossa. Tapaamisten tavoitteena on keskustella uskontoihin ja niihin liittyviin kulttuurisiin haasteisiin ja päätöksentekoon liittyvistä asioista.
Haluamme paremmin tukea jäsenyhteisöissämme haavoittuvimmassa asemassa olevia. Pyrimme siihen, että he tulevat kuulluiksi etenkin silloin, kun ajamamme asiat ja yhteiskunnalliset päätökset koskevat heitä. Haluamme saada heidän osaamisensa käyttöön ja aktivoida heitä osallistumaan yhteiskunnallisesti.
Foorumi tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa, toimii asiantuntijana uskontoihin liittyvissä kysymyksissä ja osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun. Haluamme edistää uskonnon näkyvää, luontevaa roolia osana jokapäiväistä elämää sekä uskontojen edustajien näkyvyyttä aktiivisina toimijoina yhteiskunnassa. Uskonto on nykymaailmassa yhä vaikuttava tekijä, josta tarvitaan lisää ymmärrystä ja oikeaa tietoa julkisessa keskustelussa.
”USKOT-foorumin vaikuttajat” -tiimiin kuuluu Foorumin puheenjohtaja Pia Jardi, toiminnanjohtaja Katri Kuusikallio, viestintävastaava Miina Noroila ja hallituksen tarkkailijajäsen Timo Koponen.
Lue lisää koulutusohjelmasta ja muista tiimeistä.