//Suomen Islamilainen Neuvosto on laatinut ohjeen muslimien paaston suorittamiseen

Suomen Islamilainen Neuvosto on laatinut ohjeen muslimien paaston suorittamiseen

Muslimien ramadan-paastokuukausi on käynnissä ja mediassa on viime päivinä käyty keskustelua paastoamisesta ja erityisesti lasten osallistumisesta paastoon. Suomen Islamilainen Neuvosto SINE on laatinut paasto-ohjeistuksen, jossa käsitellään myös lasten ja lasten vanhempien oikeuksia ja velvollisuuksia paastoon liittyen.

Kuten SINE tuo esiin, pienillä lapsilla ei ole velvollisuutta paastota, vaikka monet lapset harjoittelevatkin paastoa. ”On vanhempien velvollisuus huolehtia siitä, että paastoavat lapset ovat todella kykeneviä paastoamaan”, ohjeessa todetaan ja lisätään, että vanhempien tulee tarvittaessa käskeä lapsiaan lopettamaan paastoaminen.

Paasto on merkittävä osa muslimien uskonnonharjoittamista ja se on yksi islamin viidestä pilarista. Näin ollen myöskään lapsia ei saisi pakottaa rikkomaan paastoa, jos he ovat siihen kykeneviä. Puberteetti-ikään ehtineiden kohdalla paaston kieltämisessä esimerkiksi koulun puolesta voi olla kyse uskonnonvapauden rajoittamisesta, SINE muistuttaa ohjeessaan.

SINEn paasto-ohjeistus

2019-05-20T10:50:26+03:00