//USKOT-foorumin rauhankävelyllä vahvistettiin luottamuksen ilmapiiriä

USKOT-foorumin rauhankävelyllä vahvistettiin luottamuksen ilmapiiriä

USKOT-foorumi järjesti rauhankävelyn Helsingissä torstaina 24.10.2019. Rauhan puolesta on kävelty Helsingissä aiemmin vuonna 2015 sekä Turussa kahteen otteeseen vuonna 2017 ja 2018. Uskontojen yhteinen rauhankävely on merkki ystävyydestä ja halusta edistää rauhaa ja turvallisuutta Suomessa, Euroopassa ja maailmassa.

Aiempien kävelyiden tapaan tunnelma oli lokakuisessa iltapäivässä lämmin ja iloinen, kun poliisisaattue suojasi synagogan, moskeijan ja kirkon välisen reitin Helsingin kaduilla.

Mukana kävelemässä oli kirjava joukko kristittyjä eri kirkkokunnista, muslimeja, juutalaisia, buddhalaisia, mormoneja ja muiden katsomusten edustajia. Pysähdyspaikoilla kuultiin puheenvuorot USKOT-foorumin sekä Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornikilta, Suomen Islam-seurakunnan hallituksen puheenjohtaja Gölten Bedretdiniltä sekä Helsingin hiippakunnan piispa emerita Irja Askolalta. Jokainen heistä painotti puheessaan, kuinka kaikki uskonnot perustuvat toisen kunnioittamiseen ja yhteiseen tavoitteeseen rauhasta kaikkien välillä.

Rauhan puolesta käveleminen on ajankohtaista aina, ei ainoastaan kriisitilanteissa. Keskellä Helsingin keskustaa kulkeva joukkio edusti jo rakennettua vahvaa luottamusta ja halua jatkaa yhteistyötä yhteiskuntarauhan eteen jokapäiväisissä kohtaamisissa. USKOT-foorumin puheenjohtaja Yaron Nadbornik totesi puheessaan Vanhan kirkon portailla: ”Tällä tavalla olemme luoneet tästä kaupunkitilasta luottamuksen ilmapiiriä kehittävän paikan. Olemme näyttäneet että uutisarvo ei tule ainoastaan vastakkainasettelusta, vaan myös tällaisesta ”myötäasettelusta” – yhteistyöstä ja ystävällisistä sanoista, joita olemme kuulleet tänään.”

2020-10-20T12:32:56+03:00