USKOT-foorumi järjesti Puhu dialogia -tarinateatteri-illan uskonto- ja katsomusdialogista torstaina 6.2.2020 Tarinateatteri Sillan kanssa. Esitys kuului YK:n uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikon ohjelmaan. Kirjailija Kari Hotakainen oli mukana katsomossa ja koosti esityksestä tekstin, joka on kollaasi Sillan esittämistä improista ja yleisön tarinoista.
DIALOGI MENI METSÄÄN – Kari Hotakainen
Olipa kerran mittaamattoman suuri ja avara metsä. Siellä elivät kaikenlaiset ihmiset ja heidän uskontonsa ja uskomuksensa sulassa sovussa. Tai elivätkö? Pääsivätkö kaikki uskonnot ääneen, oliko metsä niin maallistunut kuin väitettiin, leijuiko Jumalan henki jumalattomassa metsässä?
Kaikki olivat aluksi sitä mieltä, että on ihan hyvä olla eri mieltä. Mutta pian selvisi, ettei heidän erimielisyydestään syntynyt dialogia, vaan kaksi monologia. Ihmisten keskustelut ajautuivat jankkaamiseksi, oman reviirin puolustamiseksi.
Otetaan nyt esimerkiksi Ukko ja Akka.
Akan mielestä Ukko oli usein väärässä, kun taas Ukon mielestä Akan mielipide on oikeutettu, mutta valitettavasti väärä. Molemmat huomasivat olevansa hyviä ohipuhumisessa ja oman mielipiteen puolustamisessa. Ja niin he pikkuhiljaa kasvoivat erilleen, rakensivat poteron, suojan ja lopulta maakuopan, jonka pohjalta huutelivat toisilleen.
Akka ja Ukko olivat mielestään sivistyneitä ihmisiä, ja samaa mieltä olivat heidän tuttavansa. Silti he olivat ajautuneet kylmiin maakuoppiin, joista he kaipasivat toisiaan, mutta eivät enää toistensa mielipiteitä.
Jotain oli tehtävä, ja niin he päättivät yrittää dialogia. He peittivät maakuopat ja lähtivät etsimään uutta näkökulmaa, ja niitähän metsässä riitti. Se oli heidän maakuoppa-elämänsä aikana muuttunut gurujen kansoittamaksi tieto- ja luulomaailmaksi, missä katsomuksia, trendejä ja tyylisuuntia oli enemmän kuin kuopassa hiekkaa. Guruja tuli ja meni. Gurut hallitsivat stressiä, ristiselkää, alaselkää, yläpilveä ja risti-istuntaa. Neuvoja ja ajatuksia sateli joka puolelta, ja Akka ja Ukko olivat lopulta niin sekaisin ohjeista ja ajatusmalleista, etteivät enää tienneet, mihin tarttua ja mitä ajatella. Aivoihin tuli tungosta, hermosto oli aivan sykkyrässä kuin monioksainen, tiheä kataja. Oli pakko heittää gurut mielestään ja palata omaan sisäiseen dialogiin.
Akka ja Ukko päättivät kuunnella omaa rytmiään ja temperamenttiaan, ja lähtivät kävelyretkelle. Mutta ei löytynyt yhteistä rytmiä. Akan alla maa poltteli, Ukko tunsi pehmeän sammalikon jalkojensa alla. Ei syntynyt keskustelua, mutta he eivät olleet ongelmansa kanssa yksin. Koko metsä oli täynnä meteliä, monologeja pidettiin joka toisessa puussa ja kannon nokassa. Huomattiin nopeasti, ettei metsä vastannut, kun sille huudettiin, metsä vastasi vain, jos sille puhuttiin rauhallisella äänellä. Niin kuin rakastetulle puhutaan.
Akka ja Ukko tajusivat, kuinka selkeää ja yksinkertaista hänen elämänsä oli verrattuna niihin metsän eläjiin, jotka joutuivat selittämään valintojaan. Akka oli ammatiltaan sairaanhoitaja. Se on yksiselitteinen ammatti. Sen sijaan hänen hyvä tuttavansa, joka oli koulutukseltaan teologian maisteri, joutui jatkuvasti selittämään, miksi ei ole pappi ja mitä se usko oikein on. Ja uskotko Jumalaan? Voiko uskossa käydä ja tulla sitten takaisin? Voiko marjoja syödä ja säästää samanaikaisesti? Eihän kaupallisella alalla toimivalta tivata jatkuvasti, että uskotko kapitalismiin. Uskonto ja uskonnollisuus haastettiin, mutta länsimainen, kulutukseen perustuva jatkuvan kasvun uskoa ei pantu koetuksella.
Eräänä päivänä Ukko sai opetuksen, ettei kannata tuudittautua itsestäänselvyyksiin. Metsään tuli vieraita kaukaa Turkista. He olivat aivan erilaisia ihmisiä – ainakin äänen perusteella. Metsä oli hetken täynnä puheensorinaa, poskisuudelmia, pölinää. Kun yhteistä kieltä ei ollut, piti lukea eleitä. Lähdön hetkellä vieraat kertoivat olleensa yllättyneitä yhdestä asiasta: ettehän te olekaan niin itsekkäitä ja ylpeitä kuin luulimme. Ukko ei olisi koskaan voinut kuvitella, että heitä pidettäisiin sellaisina. Hän oli tottunut siihen, ettei normaalia eurooppalaista aseteta suurennuslasin alle.
Akka ja Ukko tajusivat myös olevansa hyväosaisia, koska he saivat olla erimielisiä turvassa. Tähän he heräsivät sinä päivänä, kun eräs somalitaustainen nainen tuli opettajaksi heidän metsäänsä. Kuullessaan hänen puhuvan hyvää suomea ihmiset ihastelivat häntä ja hän sai kuulla olevansa sellainen hyvä somalialainen. Ai hyvä somalialainen? Miltä kuulostaisi ”sellainen hyvä suomalainen”? Tämän naisen hyvää suomen kielen taitoa ihmeteltiin ja häneltä kysyttiin, että onko hän mahdollisesti adoptoitu. Hänet piti lokeroida, koska lokerot ovat turvallisia, hyvin suosittuja kaikissa sivistysmetsissä.
Ihmiset ihmettelivät, miten somali voi tykätä olla metsässä? Voiko somali mennä metsään vai meneekö suomalainen metsään kysyessään näin? Se on niin outoa, kun meille tärkeät asiat ovat muillekin tärkeitä: että somalitaustainen ihminen voi tykätä metsästä, sehän on meidän juttu!
Näitä asioita miettien Akka ja Ukko jatkoivat elämäänsä ja yrittivät erimielisyyksien hetkellä muistaa, että korvat ovat tärkeämpi kuin suu. Dialogi on yhtä paljon kuuntelemista kuin puhumista. Ja paljon auttoi myös se, että he edelleen rakastivat toisiaan, vaikka kävellä kopsuttivat joskus eritahtisesti.
Sen pituinen se.
Paitsi ettei ole kuin sadussa.
Elämässä kaikki on leveää. Jos niin haluamme.
