/, Uutiset/Uskonnolliset yhteisöt suosittelevat laajasti koronarokotusten ottamista

Uskonnolliset yhteisöt suosittelevat laajasti koronarokotusten ottamista

Koronaviruspandemia ei ole ohi. Suomen viranomaiset suosittelevat kaikkia rokottautumaan koronavirusta vastaan, jotta voimme pysyvästi palata mahdollisimman normaaliin arkeen ja toistemme kohtaamiseen. Rokotettuna saamme suojaa vakavalta koronavirustaudilta ja suojaamme samalla myös muita. Lähes kaikki tehohoidon tarpeessa olevat koronaviruspotilaat ovat tällä hetkellä rokottamattomia.

Uskonnolliset yhteisöt ovat olleet Suomessa aktiivisia noudattamaan ja edistämään viranomaisten suosituksia koronakriisin alusta asti. Viranomaisten pyynnöstä USKOT-foorumi on muun muassa muistuttanut uskonnollisia yhteisöjä hallituksen linjauksista sekä levittänyt tietoa koronaviruksesta useilla eri kielillä.

Eri uskonnolliset yhteisöt ovat ottaneet kantaa nyt myös koronarokotteiden puolesta. USKOT-foorumin tietojen mukaan useimmissa uskonnoissa suositellaan rokotteiden ottamista yhteisen hyvän nimissä.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo kirjoittaa 18.10.2021 Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan, että rokotteen ottaminen on jokaisen velvollisuus lähimmäisenrakkauden nimissä. Myös arkkipiispa Tapio Luoma on kehottanut kirkon jäseniä ottamaan rokotuksen.

Muslimiyhteisöjen imaamit ovat aktiivisesti kehottaneet jäseniään rokottautumaan. Muun muassa Helsingin kaupunki on järjestänyt yhteistyössä muslimiyhteisöjen kanssa pop-up-rokottautumispisteitä moskeijoiden läheisyyteen. USKOT-foorumin puheenjohtaja Pia Jardin mukaan tiede ja uskonto eivät sulje toisiaan pois, vaan päinvastoin: “Hengelliset johtajat, jotka ymmärtävät omaa uskontoaan, tukevat myös tieteellisiä keksintöjä ja kehottavat uskontoon kuuluvia samaan.”

Helsingin juutalaiseen kouluun on virheellisesti yhdistetty lääkäri, joka on allekirjoittanut rokotevastaisen adressin. Helsingin juutalainen seurakunta irtisanoutuu täysin rokotevastaisista väitteistä ja kehottaa kaikkia toimimaan kuten Suomen viranomaiset ohjeistavat.

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon presidentti Russell M. Nelson on ottanut myös vahvasti kantaa koronarokotusten puolesta. Kirkon johtajat Suomessa tukevat kansainvälisen johtajiston kantaa.

Suomen buddhalaiset yhteisöt ovat koronapandemian aikana noudattaneet viranomaisten ohjeita sekä kehottaneet jäseniään ottamaan rokotuksen.

 

2021-11-24T10:04:05+02:00