/, Vuosikertomukset/USKOT-foorumin vuosikertomus 2022: Uskontolukutaitoa ja yhteiskuntarauhaa

USKOT-foorumin vuosikertomus 2022: Uskontolukutaitoa ja yhteiskuntarauhaa

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, koronapandemia ja ilmastonmuutos – elämme historiallista murroskautta, jota leimaa epävarmuus tulevasta. Uskonnot ovat mukana kohtaamassa näitä haasteita muiden yhteiskunnan toimijoiden kanssa. Yhteistyötä uskontojen yhteistyöjärjestö USKOT-foorumin kanssa arvostetaan yhä enemmän.

Laajensimme huhtikuussa mandaattiamme uskontojen yhteisenä äänenä. Vuosikokous toivotti Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ja Suomen Buddhalaisen Unionin lämpimästi tervetulleiksi jäseniksi, ja Suomen Hindufoorumin tarkkailijajäseneksi. Olemme mitä ilmeisimmin onnistuneet tehtävässämme uskontojen yhteisenä keskustelu- ja toiminta-alustana. Kenenkään ei tarvitse luopua identiteetistään ja rikastumme erilaisuudestamme. Yhdessä luomme toivoa, rauhaa ja luottamusta – ei vain keskuuteemme, vaan koko yhteiskuntaan ja maailmanlaajuisesti.

Rauhan puolesta käveltiin tänä vuonna samaan aikaan jo viidessä kaupungissa ympäri Suomen. Olemme tänä vuonna myös huomattavasti vahvistaneet kansainvälisiä yhteyksiämme. Saamme jatkuvasti kutsuja kansainvälisiin tapahtumiin puhujiksi ja osallistujiksi, luonamme halutaan vierailla ja toiminnastamme halutaan oppia sekä järjestökentällä että viranomaistasolla.

Työmme uskonnonvapauden ja yhteiskuntarauhan edistämiseksi on saanut vuoden 2022 aikana konkreettisen työkalun: uskontolukutaidon. Kesäkuussa valmistunut uskontolukutaito-oppaamme toimii ohjenuorana eri katsomuksiin kuuluvien ihmisten kohtaamisiin niin arjessa kuin työelämässäkin.

Uskontolukutaidon merkitys on entistäkin vahvemmin esillä, kun suomalainen uskonnonvapauslaki täyttää 100 vuotta vuonna 2023. Uusi vuosi täyttyykin vilkkaasti Uskonnonvapaus 100-juhlavuoden toiminnalla.

Lue vuosikertomus (pdf)

Aiemmat vuosikertomukset

Vuosikertomus 2021

Vuosikertomus 2020

Vuosikertomus 2019

Vuosikertomus 2018

Vuosikertomus 2016

Vuosikertomus 2015

2023-02-22T14:02:23+02:00