Yhdenvertaisuuslain mukaan viranomaisilla, työnantajilla sekä koulutuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjillä on velvollisuus arvioida yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan sekä ryhdyttävä tarvittaviin edistämistoimenpiteisiin.
Tiettyjen edellytysten täyttyessä näiden toimijoiden on myös tehtävä suunnitelma tarvittavista toimenpiteistäyhdenvertaisuuden edistämiseksi, eli yhdenvertaisuussuunnitelma.
USKOT-foorumi on koonnut uskontoon liittyviä kysymyksiä eri toimijoille, joita nämä voivat käyttää apuna arvioidessaan yhdenvertaisuuden toteutumista työpaikalla ja/tai laatiessaan yhdenvertaisuussuunnitelmaa.
Foorumin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvojaoston jäsenen Merilii Mykkäsen mukaan niin koulujen, työpaikkojen kuin viranomaisten on tärkeää kehittää toimintaansa yhdenvertaisemmaksi eri ihmisryhmien osalta niin, että kaikki, myös jotain uskontoa tunnustavat henkilöt, kokeva olonsa tervetulleeksi ja huomioiduksi toiminnassa.
Näitä kysymyksiä voi hyödyntää mikä tahansa toimija, joka haluaa kehittää toimintaansa yhdenvertaisemmaksi.