Uskontojen yhteiset rauhankävelyt järjestettiin jälleen lokakuussa YK:n päivän viikolla. Tapahtumat kokosivat eri uskontojen, katsomusten ja yhteisöjen edustajia sekä kaikkia rauhan edistämisestä kiinnostuneita ihmisiä kävelemään yhdessä hyvän tulevaisuuden, rinnakkainelon ja keskinäisen ymmärryksen puolesta.
Syksyn 2026 kävelyiden teemana on ollut ”Rauhan lähteillä – arvoina toivo, välittäminen ja sivistys”. Rauha ei ole vain sodan puuttumista, vaan aktiivista työtä yhteisen hyvän eteen. Toivo antaa meille uskoa parempaan tulevaisuuteen ja kannustaa ylittämään vaikeuksia. Välittäminen puolestaan luo yhteisöllisyyttä ja empatiaa, mikä on elintärkeää ristiriitojen ehkäisyssä ja anteeksiantamisessa. Sivistys laajentaa ymmärrystämme ja edistää kriittistä ajattelua, mikä auttaa meitä kohtaamaan maailman monimutkaisuuden avoimin mielin. Nämä kolme periaatetta toimivat perustana kestävälle rauhalle ja hyvinvoivalle yhteiskunnalle.
”Näitä arvoja vaalimalla voimme rakentaa siltoja ja purkaa ennakkoluuloja. Katsomuksemme innoittavat meitä etsimään ratkaisuja ja toimimaan aktiivisesti rauhan puolesta arjessamme”, sanoo USKOT-foorumin toiminnanjohtaja Katri Kuusikallio.
Rauhankävelyt järjestettiin samanaikaisesti kuudella paikkakunnalla ympäri Suomea: Joensuussa, Jyväskylässä, Oulussa, Seinäjoella, Tampereella ja Turussa. Tapahtumien valtakunnallisena pääpäivänä toimi torstai 22.10.2026 klo 17.00 alkaen, minkä lisäksi Turussa käveltiin keskiviikkona 28.10.2026. Kävelyt järjesti uskontojen yhteistyöjärjestö USKOT-foorumi yhdessä kunkin kaupungin uskonnollisten yhteisöjen ja yhteistyöverkostojen kanssa.
Tampereella tunnelma oli lämmin, aurinkoinen ja värikäs, kuten syyssää rauhantekijöiden ympärillä. Mukana oli monipuolisesti eri uskontotaustaisia yhteisöjä sekä Tampereen Rauhanpuolustajat. Reitti kulki Hämeenpuisto päästä päähän (päättyen pääkirjasto Metsolle). Kävelyn jälkeen USKOT-foorumin toiminnanjohtaja Katri Kuusikallio alusti aiheesta Rauha ja sen jälkeen kymmenet eri taustaiset ihmiset löysivät keskusteluissa merkityksiä rauhalle ja tapoja tehdä rauhaa. Ulkoinen ja sisäinen rauha koettiin molemmat merkittäviksi sekä kunnioitus erilaisuutta kohtaan, tahto tutustua ja olla avulias, myötätunto ja yhteinen ihmisyys ja kuuntelun lisäksi halu kertoa omasta vakaumuksestaan. Kuvaavaa oli, että yhteisesti päätetty rauhanteko oli se, että nämä ihmiset tapaavat jo ennen ensi vuoden rauhankävelyä.
Rauhankävely Jyväskylässä kutsui kokoon lähes 300 ihmistä! Jyväskylässä verkostot rakensivat upean kokonaisuuden Rauhanviikko Jyväskylä 2026 ja sen osana oli rauhankävely. Rauhankävely oli hieno yhteinen hanke: valtakunnallinen koordinointi USKOT-foorumilla ja paikallisesti järjestäjinä USVA – Jyväskylän uskontojen ja vakaumusten verkosto, Keski-Suomen rauhanpuolustajat ry ja Suomen Luonnonsuojeluliitto Jyväskylän seudun yhdistys. Yhteistyö toi rauhankävelyyn lähes 300 ihmistä kompassille ja kävelijöitä oli 270. Seurakunnan nuorisotyöntekijät tulivat mukaan ja nuoria oli mukana paljon. Nuorilla on sanottavaa! Mukana: Rauhanpuolustajat, Suomen luonnonsuojeluliitto, MAP-kirkko, bahá’ít sekä muut paikalliset toimijat.
Uskontojen rauhankävely Oulussa meni erinomaisesti Toripoliisi-patsaalta Oulun kaupungintalolle. Väkeä oli viitisenkymmentä. Ensimmäistä kertaa järjestelytiimi toteutti keskustelupaneelin, joka herätti monia hienoja ajatuksia siitä, miten Oulusta voidaan rakentaa ihmisille hyvä, toisia kunnioittava ja turvallinen kaupunki. Antoisa päivä kokonaisuudessaan Oulussa!
Joensuussakin käveltiin rauhan puolesta samaan aikaan muiden paikkakuntien kanssa teemalla “Rauhan lähteillä – arvoina toivo, välittäminen ja sivistys”. Rauha ei ole vain sodan puuttumista, vaan aktiivista työtä yhteisen hyvän eteen. Toivo antaa meille uskoa parempaan tulevaisuuteen ja kannustaa ylittämään vaikeuksia. Välittäminen puolestaan luo yhteisöllisyyttä ja empatiaa, mikä on elintärkeää ristiriitojen ehkäisyssä ja anteeksiantamisessa. Sivistys laajentaa ymmärrystämme ja edistää kriittistä ajattelua, mikä auttaa meitä kohtaamaan maailman monimutkaisuuden avoimin mielin. Nämä kolme periaatetta toimivat perustana kestävälle rauhalle ja hyvinvoivalle yhteiskunnalle. Joensuussa kuultiin, mitä pyhät tekstit kertovat tästä teemasta.
Seinäjoella uskontojen rauhankävely järjestettiin ensimmäisen kerran! Kaikki lähes 30 kävelijää olivat todella suurella sydämellä mukana. Reitti kulki Lakeuden Ristin parkkipaikalta Kirkkokatua Vapaudentielle, josta Kalevankatua torille. Kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä avasi tilaisuuden ja puheen piti myös rauhankävelyn aloitteellisena järjestäjänä toiminut Bahria Korpela sekä kuultiin muitakin katsomusrajat ylittäviä puheenvuoroja rauhasta ja rinnakkainelosta. Kaikki meni hyvin ja kaupunginjohtajan mukaan ensi vuonna rakennetaan suurella joukossa iso tapahtuma ja rauhan hetki.
Turussa uskontojen rauhankävely kokosi yhteen suuren joukon turkulaisia ja lähiseutujen väkeä. Muslimeja, juutalaisia, kristittyjä, hinduja, buddhalaisia sekä Bahá’í-yhteisön jäseniä. Perinteisen rauhankävelyn reitti kulki Tuomiokirkolta moskeijan ja synagogan kautta ortodoksikirkolle. Pormestari Pia Elo totesi puheessaan, että meillä on erilaisia tapoja uskoa, elää ja katsoa maailmaa. Silti meitä yhdistää tänään yksi ihmisyyden syvimmistä asioista: halu rauhaan.
”Ihmisten tai uskontojen välille ei pidä luoda vastakkainasettelua arjessa, yhteiskunnallisessa keskustelussa tai politiikassa”, totesi Elo.
Piispa Mari Leppänen totesi, että meitä on tässä maailmassa monenlaisia kulkijoita, mutta ihmisenä eläminen yhdistää meitä kaikkia. ”Uskontojen rauhankävely muistuttaa, että kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, jotta voi valita yhteisen suunnan. Rauha ei vaadi, että olisimme samanlaisia. Se syntyy siitä, että erilaisuudesta huolimatta kohtaamme toisemme ihmisinä. Tunnustamme toistemme ihmisarvon ja oikeuden turvalliseen elämään.” Ilta päättyi ortodoksiseurakunnan vieraaksi, jossa nautittiin iltapalaa ja kuultiin eri uskontojen tervehdyksiä. ”Levitetään rauhaa ja nautitaan elämästä”, toivotti Isä Ioannis illan päätteeksi.