Kirkastussunnuntaita on vietetty Ruotsissa ja Suomessa jo 1500-luvulta lähtien seitsemäntenä kolminaisuudenpäivän jälkeisenä sunnuntaina (nykyisin 8. sunnuntai helluntaista). Kristuksen kirkastuminen oli hänen elämänsä taitekohta. Raamatun mukaan apostolit saivat omin silmin nähdä hänen jumalallisen suuruutensa ja kuulla Jumalan äänen: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.”
Raamatun mukaan vuorella apostoleille ilmestyivät kirkastetun Kristuksen lisäksi myös Mooses ja Elia, lain ja profeettojen edustajat. Kristillinen kirkko näki alusta lähtien Kristuksen elämänvaiheet, kuoleman ja ylösnousemuksen Vanhan testamentin lupausten täyttymisenä.
Ortodokseilla juhla luetaan kahdentoista suuren juhlan joukkoon. 6.8. ei luonnollisestikaan ole aina sunnuntai, mutta ortodoksisessa kirkossa juhlitaan silti juuri tuona päivänä.