/, Uutiset, Vuosikertomukset/Vuosikertomus 2025

Vuosikertomus 2025

USKOT-foorumin vuosikertomus 2025 – vuosi täynnä dialogia, rauhantyötä ja vaikuttamista

Kulunut vuosi oli Foorumille aktiivinen ja monin tavoin merkittävä. USKOT-foorumi kokoaa yhteen kahdeksan eri uskonnon edustajat, ja toiminnan keskiössä olivat yhteiskuntarauhan vahvistaminen, uskontolukutaidon edistäminen ja uskonnonvapauden puolustaminen muuttuvassa ja osin polarisoituneessa maailmantilanteessa.

Vuoden aikana USKOT-foorumi järjesti ja oli mukana lukuisissa tapahtumissa eri puolilla Suomea. Yksi näkyvimmistä kokonaisuuksista olivat uskontojen rauhankävelyt, joita järjestettiin muun muassa Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Joensuussa ja Oulussa. Rauhankävelyt kokosivat eri uskontojen edustajia ja kaupunkilaisia yhteen pohtimaan yhteistä tulevaisuutta ja rauhan merkitystä paikallisella tasolla.

Keskustelusarjoissa ja seminaareissa nostettiin esiin ajankohtaisia teemoja, kuten uskonnonopetuksen yhdenvertaisuus, nuorten katsomusdialogi sekä uskonnon rooli polarisoituvassa yhteiskunnassa. Nuorten uskontodialogipaneeli Espoon Mainingin koululla sekä uskontojen arvopaneeli Helsingin tuomiokirkon kryptassa keräsivät runsaasti osallistujia ja herättivät laajaa kiinnostusta myös verkossa. Suomi Areenassa pohdittiin kansallista turvallisuutta ja resilienssiä yhdessä Helena Ranta Forumin ja Soroptimistien kanssa.

Vuonna 2025 julkaistiin myös Islam Suomessa – nykyhetki ja haasteet -selvitys, jonka julkaisutilaisuus järjestettiin Pikkuparlamentissa. Selvitys ja sitä seurannut keskustelu toivat esiin uskonnollisen moninaisuuden kysymyksiä ja muslimiyhteisöjen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa.

USKOT-foorumin vuosikokouksessa hyväksyttiin Ahmadiyya Muslim Jamaat Suomi tarkkailijajäseneksi, mikä vahvisti entisestään Foorumin edustavuutta ja uskontojen välistä yhteistyötä Suomessa.

USKOT-foorumi toimi vuoden aikana aktiivisesti asiantuntijana ja lausunnonantajana sekä osallistui useisiin viranomaisten neuvottelukuntiin ja työryhmiin. Kansainvälisesti Foorumi isännöi Helsingissä uskontojen väliseen yhteistyöhön keskittynyttä seminaaria ja toimi osana Religions for Peace -verkoston toimintaa.

Vuonna 2026 USKOT-foorumi jatkaa työtään yhteiskuntarauhan, uskontolukutaidon ja uskonnonvapauden vahvistamiseksi entistä määrätietoisemmin. Toiminnassa painottuvat strategian jalkauttaminen, jaostotyön vahvistaminen sekä paikallistason uskontoyhteistyön tukeminen. Vuosi 2026 on myös USKOT-foorumin 15-vuotisjuhlavuosi.

 

Lue vuosikertomus (pdf)

Aiemmat vuosikertomukset

Vuosikertomus 2024

Vuosikertomus 2023

Vuosikertomus 2022

Vuosikertomus 2021

Vuosikertomus 2020

Vuosikertomus 2019

Vuosikertomus 2018

Vuosikertomus 2016

Vuosikertomus 2015

 

2026-02-02T10:00:59+02:00