LAHJOITA – ole osa uskontojen yhteistyötä ja laajaa moninaisen rikasta verkostoa – tue työtämme
Rauha ei synny itsestään – sitä rakennetaan yhdessä. Me USKOT-foorumissa teemme sitä joka päivä tuomalla eri uskontojen ihmiset saman pöydän
Rauha ei synny itsestään – sitä rakennetaan yhdessä. Me USKOT-foorumissa teemme sitä joka päivä tuomalla eri uskontojen ihmiset saman pöydän
USKOT-foorumi tuo esiin uskonnonvapauden perusoikeutena ja ihmisoikeusnäkökulman Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaan hallitus varmistaa viranomaisten riittävät toimivaltuudet ja resurssit kansallisen
Kuvassa oikealta Dana Grady (USKOT Foorumi ja Helsingin juutalainen yhteisö), Paula Aura (Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko), Karin
USKOT-foorumin kaikkien toimijoiden kokouksessa tarkasteltiin foorumin toimintaa, sen kehitystä sekä suuntaviivoja tuleville vuosille. Keskusteluissa pohdittiin, mistä olemme tulleet ja mihin
Helsingin Tuomiokirkon kryptassa järjestetty Kohtaamisia-tapahtuma toi yhteen eri uskontojen ja kulttuurien toimijoita sekä yleisöä dialogin, musiikin ja merkityksellisen kohtaamisen äärelle.
USKOT-foorumin vuosikertomus 2025 – vuosi täynnä dialogia, rauhantyötä ja vaikuttamista Kulunut vuosi oli Foorumille aktiivinen ja monin tavoin merkittävä. USKOT-foorumi
Tervetuloa verkostoitumaan ja nauttimaan esityksistä! Kohtaamisia-tapahtumassa pääsemme tutustumaan toisiimme ja eri kulttuuri- ja uskontoperinteiden esityksiin. Illan tarkoituksena on kokoontua yhteen ja etsiä erojen sijaan yhdistäviä säveliä. Lämpimästi tervetuloa tapahtumaan Helsingin tuomiokirkon kryptaan! Aika: 3.2.2026 klo 17-19. Ovet
Hyvää maailman meditaatiopäivää! YK:n yleiskokouksen mukaan 21.12. vietetään maailman meditaatiopäivää. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa meditoinnista ja sen hyödyistä. Gurmann
Kiinnostaako uskontojen yhteistyö ja vuoropuhelun edistäminen? Haemme nuorisojaostoon uusia jäseniä. Lue lisää ja täytä hakulomake 31.1.2026 mennessä! Nuorisojaosto: USKOT-foorumin nuorisojaoston
USKOT-foorumin uskonnonopetusjaoston seminaarissa "Yhdenvertainen vaan ei yhteinen uskonnonopetus" käsiteltiin uskonnonopetuksen yhdenvertaisuuden toteutumista useista näkökulmista. Seminaari järjestettiin Suomen Islam-seurakunnan juhlasalissa lapsen oikeuksien